Onko tämä sivu mielestäsi hyödyllinen

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Pakistan testasi uutta ballistista ohjusta

Pakistanin armeija on ilmoittanut testanneensa uutta keski-matkan ballistista ohjusta. Virallisessa ilmoituksessa sanottiin Shaheen-1 ohjus laukaistiin nimeltä mainitsemattomassa paikassa sotilas harjoituksien yhteydessä viime perjantaina. Ohjuksen ilmoitettiin olevan kykenevä kantamaan mukanaan ydin kärkiä ja olevan kantomatkaltaan parhaimmillaan 700 kilometriä.

Pakistanin armeijan komentaja Kenraali Ashfaq Kiyani hylkäsi pelot, joiden mukaan maan ydin aseet voisivat joutua islamisti militanttien käsiin. Hän myös sysäsi sivuun huolet "epärealistiksi" ja sanoi Pakistanin armeijan "kykenevän suojelemaan ydin aseitansa kaikki mahdollisia uhkia vastaan". Pakistanin poliittinen sekasorto ja islamististen militanttien hyökkäykset ympäri Pakistania ovat nostaneet esille kansainväliset huolet Pakistanin ydin ase arsenaalin pysymisestä viranomaisten hallussa.

Pakistani ja sen kilpailija Intia rutiini luontoisesti testaavat erilaisia ohjuksia. Nämä kaksi maata ovat myös velvollisia ilmoittamaan toisillensa ennakkoon mahdollisista testeistä, jo 1947 tehdyn sopimuksen nojalla.

Lähde: Defence talk (http://www.defencetalk.com/news/publish/missiles/Pakistan_Tests_Nuclear_Capable_Medium_Range_Missile160014941.php)
Kuvassa: Shaheen-1 ballistinen ohjus

Ei kommentteja: